Veljespaini paapan valvonnassa.

 

18.8.25

Aloitimme viikon kotoisasti tyttären kanssa yhteispäivässä hänen neuvolakäynnin takia. 

Treeniä tehdään paljon tokossa, rallyssä ja nosessa, mutta toki on myös vapaapäiviä ja kotipäiviä. Tänään suunnattiin vasta illaksi töihin Oivikselle. 

Poikien päivärutiinit ovat edelleen samat vaikka muutimme toisaalle. Aikaisin aamulla päästän pojat pissalle ja annan ruuan. Redi syö nykyisin mustaa Mush adult raakalihaa, joka on tarkoitettu aktiiviselle työkoiralle. Lisäksi illalla kundi saa raaka kalkkunan kaulan pureskeltavaksi. Koiralla on melkoinen puruvoima, kalkkunan kaula on paksuimmillaan minun ranteen verran ja kaula on syöty muutamassa minuutissa. 

Aamupäivällä käytiin pitkä metsälenkki ja tytär talutti Famea hienosti jo pitkän aikaa. Minä pidin nuo reippaat ruskuaiset Redin ja Goraksen itselläni. 

Lenkin jälkeen oli neuvola käynti. Siellä meni lähemmäs toista tuntia. Redi on oppinut hyvin olemaan kotona omassa tilassa eteisessä ja vanhemmat pojat ovat toisessa huoneessa. Pitkään ja huolellisesti tehty yksinolon toteutus on tehnyt tehtävänsä ja luottavaisin mielin jätän juniorin omaan tilaan.

Kotiin tultua koirat pääsi omalle pihalle jaloittelemaan ja oli taas niin hauska nähdä miten poika kolmikko toimii. Fame on edelleen Redin painikaveri. Niillä oli ihan omanlainen leikkityyli jo Redin hauvavauva ajoista asti. Fame tykkää edelleen pelmata samalla tavalla maassa pyörien, mutta nykyisin leikki on reippaampaa hammastelua. 

Goras on pihallla vahtina näissä leikki sessioissa. Vonkale leikkii sitten omalla ajallaan sopivassa hetkessä hammaskalistelua Redin kanssa ja tietenkin yhdessä juokseminen on parhainta. Nämä brunetet ovat melkoisia rakettipakkauksia vapaaksi päästessään.  

Mukava päivä tyttären ja koirien kanssa.


Tietopala: Laumahierarkia koirilla.

Koirien laumahierarkia ei ole pelkkä ”pomo ja alainen” -asetelma, vaan paljon hienovaraisempi, joustava systeemi. Hierarkia voi vaihdella tilanteen mukaan: esimerkiksi yksi koira voi olla vahvin ruokakupilla, toinen leikeissä ja kolmas rauhoittajana jännittävissä tilanteissa.

Leikin, kuten painin, kautta koirat oppivat rajoja ja toistensa tapoja – samalla ne harjoittelevat viestintää ja konfliktien ratkaisemista. Oikeudenmukainen ja turvallinen laumahierarkia vähentää stressiä ja auttaa koiria viihtymään yhdessä.

Omistajan roolina on olla selkeä vanhempi: hallita resursseja (ruoka, lelut, tila), ohjata leikkejä tarvittaessa ja tarjota kaikille koirille yksilöllistä huomiota. Näin syntyy tasapainoinen ja harmoninen arki.

---

👉 Haluatko ymmärtää paremmin oman koirasi käyttäytymistä ja vahvistaa yhteistyötä?

Oiviksella koirakoulussa tarjoamme:

Koulutusryhmiä ja yksityistunteja arjen taitoihin sekä harrastuksiin.

🐾 Tule mukaan treeneihin ja anna koirallesi parhaat eväät yhteiseen elämään.

Yhteyslomakkeella tavoitat meidät parhaiten.

Oiviksen tilassa tehdään SmartDog-testejä, jotka paljastavat koirasi kognitiiviset vahvuudet ja oppimistyylin – hauska ja hyödyllinen tapa syventää suhdetta koiraasi.

🐾 English Summary – “Brotherly Wrestling Under Grandpa’s Supervision”

Our border collie boys – Redi, Goras and Fame – remind us that life is not only about training and trials but also about family bonds, play, and mutual respect. Yesterday’s playful “veljespaini” (brotherly wrestling) turned into a lesson about roles inside the pack.

✨ Redi (the youngster) brings endless energy and curiosity.

✨ Goras (the senior “Paapa”) is the wise overseer who balances play and discipline.

✨ Fame (the gentle soul) adds harmony and calmness, holding the family spirit together.

The blog also includes a knowledge piece about pack hierarchy – how it is much more about relationships, cooperation, and communication than about “who’s the boss”.

💡 In addition, we highlight OivaKoira’s training services and SmartDog tests that help owners understand their dog’s personality, cognition, and strengths.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiertävät kimppatreenit.

Lomalta takaisin töihin.

Päiväretki Pentalaan.