Poikkeusoloissa kisaviikon alla.
Poikkeusoloissa kisaviikon alla.
Alku viikko mennyt auto asioissa ja sitä tullut hieman poikkeus oloa, kun oma joutui huoltoon ja sitten mentiin yhtenä päivänä kiireellisesti taksilla töihin päivävuoroon koirien kanssa. Vanhemmat meni taakse ja juniori oli minun kanssa takapenkin jalkatilassa. Tilanne oli melko uutta toimintaa junnulle ja se meinasi välillä intoutua kiipeilemään jabtulemasn kokonaan syliin. Rediä jännitti ja jopa hieman pelotti olla pienessä jalkatilassa, kun on tottunut matkustamaan omassa isossa boksissa rauhassa.
Seuraavana päivänä hain miehelle sijaisauton, jotta sain hänen auton koirien kanssa käyttöön. Sijaisautoihin, kun ei tälläistä 3 karvakaverin laumaa oikein voi ottaa ellei tekisi sitten kattavaa auton siivouksen. Eikä noihin sijaisautoihin oikein yleensä mahdu kolme isoa koiraa. Vanhemmat kulkeneet nyt viikon lakanoilla vuoratussa takakontissa ja juniorilla häkki kaadettujen takapenkkien päällä. Hyvin ovat pojat kaiken kaikkiaan matkustaneet miehen farmarissa.
Keskiviikkona otettiin ulkotreenit koulun hiekkakentällä ja kaikki pääsi treenaamaan. Gotas sai evl liikkuroinnin, Fame pääsi tekemään rally seuraamista ja tehtäviä sekä Redi tokon alo-liikkeitä.
Goras huilii nyt hetken kisa suunnitelmista, kun tarvitsee selkeän treenijakson ennen kisoja sekä ison kentän treeniä.
Famella jatketaan rallyä kohti seuraavia kisoja sekä myös tokossa kisaamista.
Redi valmistautuu tokon alo kisoihin ja opiskelee nosessa ilmaisua kohti koesuoritusta sekä oyamme ohjelmaan myös fci fin rallyä.
Fame saanut nauttia viikolla muutaman tunnin terapiakoira töissä Pawling - koirien keilapelin parissa ja se on ollut kovasti tykätty niin osallistujien kuin Famen puolesta.
Mukava saada uutta ohjelmaa WellFame toimintaan.
Perjataina Goras pääsi tutustumaan Oiviksen uuteen koirahierojaan. Vonkale nautti kovasti tästä "työterveyshuollosta: ja hienoa,että olemme saaneet tiimiin vahvistusta Miian koirahieronnasta.
Eilen oltiin Famen kanssa rallykisoissa mukana seuran joukkueessa mes koirakkona. Koiria oli ilahduttavan paljon joka luokassa. Hempukka suoritti reippaasti mes radan saavuttaen 95 pistettä. Minä stiplasin alun peruutuksen ja se uusittiin -3p. Sitten oli 2 x vino ,joista yhteensä -2. Toinen vino tuli putkesta tullessa ja toinen vasemmalle käännöksessä.
Tällä treenimäärällä ja varsin poikkeuksellisen viikko-ohjelman huomioiden olin super tyytyväinen meidän suoritukseen. Famella on nykyisin niin hirmu hyvä perustaso rallyssä, että selviytyy näemmä aina hyvin radalta.
Isompana tavoitteena meillä olisi kevään rally-tokon maajoukkuekarsinnat ja tokosta valiotuminen, mutta mennä hetki kerrallaan rauhassa.
📚 Tietopala: Koiran sopeutuminen, totuttaminen ja siedättäminen uusiin tilanteisiin
Koiran arki koostuu jatkuvista muutoksista, isoista ja pienistä. Siksi sopeutumisen taito on yksi koiran tärkeimmistä elämänhallinnan kyvyistä — se luo turvaa, vähentää stressiä ja helpottaa arkea niin kotona, reissussa kuin treeneissä.
🔑 1. Totuttaminen (habituointi) – kun uusi muuttuu normaaliksi
Totuttaminen tarkoittaa sitä, että koira saa rauhassa tutustua uusiin asioihin ilman painetta.
Hyviä esimerkkejä:
Uusi auto tai matkustuspaikka.
Uusi treenipaikka.
Eri alustat ja lattiat.
Uudet ihmiset ja toiset koirat.
Uudet äänet ja hajut.
Tavoite: koira oppii, että asiat ovat neutraaleja, eivät uhkaavia.
🔁 2. Siedättäminen – kun jokin jännittää.
Siedättäminen tarkoittaa koiran auttamista silloin, kun jokin tilanne aiheuttaa pientä jännitystä, epävarmuutta tai stressiä.
Menetelmä:
👉 Altistetaan ärsykkeelle hyvin pienessä määrin → palkitaan rauhallisesta käytöksestä → lisätään haastetta vähitellen.
Esimerkkejä:
Uusi auto tai pieni matkustustila.
Uudet kisapaikat, hallit, kisahäiriöt.
Sirinä, paukut, äänet.
Uusien koirien kohtaaminen.
Tavoite: “Kyllä mä pärjään!” – koiran oma itseluottamus vahvistuu.
🌍 3. Ympäristöön sopeutuminen – taito, joka rakentaa varmuutta
Koiran tulee oppia toimimaan monenlaisissa ympäristöissä, sillä elämä ei tapahdu pelkästään kotona tai tutulla treenikentällä.
Harjoittele koiran kanssa:
Eri alustat (hiekka, ruohikko, keinonurmi, betoni).
Erilaiset hallit ja kisapaikat.
Urbaanit lenkit vs. metsäreitit.
Ruuhkat ja rauhalliset ympäristöt.
Kun ympäristö vaihtuu, myös koiran keskittyminen, vire ja itseluottamus voivat muuttua. Treenaamalla näitä taitoja arjessa koirasta tulee joustavampi ja tasapainoisempi.
🧠 4. Miksi tämä on tärkeää?
Sopeutumisen ja siedättämisen taidot:
✔ Vähentävät stressiä.
✔ Helpottavat arkea ja matkustamista.
✔ Parantavat treenien ja kisojen laatua.
✔ Tukevat koiran hyvinvointia.
✔ Vahvistavat omistajan ja koiran välistä luottamusta.
💡 Kaikki nämä ovat OivaKoiran koulutusten peruskiviä – rauhallinen, keskittynyt ja hyvinvoiva koira oppii nopeammin.
🟣 Peruskoulutus – arjen taidot kuntoon
Hyvä arki alkaa perustaidoista. OivaKoiran peruskoulutus sopii kaikille koirille pennuista aikuisiin ja vahvistaa taitoja, jotka tekevät arjesta sujuvaa ja turvallista.
Peruskoulutuksessa harjoitellaan:
✔️ Kontakti & yhteistyö.
✔️ Rauhoittuminen ja vireen säätely.
✔️ Hihnakäytös.
✔️ Käsittelytaidot kuonosta häntään.
✔️ Luoksetulo ja arjen h.allinta.
✔️ Häiriötreeni ja ympäristöön sopeutuminen.
👉 Tule mukaan rakentamaan koirallesi vahva perusta, jonka päälle kaikki harrastukset ja arjen tilanteet rakentuvat!
Lisätietoa koulutuksista:
Taitotunnit ovat käytössä koulutuksen aloituksessa ja taidon tarkastuksena tasoltaan vaativampaan ryhmään siirtymisessä sekä hyödyksi yksittäisenä tuntina taito arviointina koirakoille.
https://www.oivakoira.fi/fi/koirakoulu/taitotunti/
OivaKoiran ryhmät kokoontuvat arki-iltaisin. Ohjelmassa on pentu- ja peruskoulutusta sekä harrasteryhmiä.
https://www.oivakoira.fi/fi/koirakoulu/ryhmat/
👉 Näin tavoitat meidät:
📧 info@oivakoira.fi
📩 www.oivakoira.fi/fi/ota-yhteytta
📲 Seuraa meitä
🌐 www.oivakoira.fi
📸 Instagram & Facebook: @oivakoiraespoo
▶️ YouTube: @InfoOivakoira
📝 Blogi: redikoira.blogspot.com
🇬🇧 Services also in English!
—
🇬🇧 A Week of Disruptions Before the Trial Weekend
The week started with unexpected car trouble, which brought a bit of chaos into our routines. My own car went to service, and one morning we had to rush to work by taxi — with all three dogs. The older boys travelled in the back, while junior Redi sat with me in the footwell.
It was a new and slightly stressful experience for him; he tried climbing into my lap a few times, clearly unsure and a bit frightened in the tight space. He’s used to travelling calmly in his own big crate, so this was a big change for him.
The next day I picked up a replacement car for my husband so that I could use his car with the dogs. Rental cars and a pack of three bordercollies don’t mix well, unless you want to perform a full interior deep-clean afterwards! And in this case, the loan car wasn't even big enough.
So now the older boys travel in the trunk on top of sheets, and junior rides in a crate on the folded back seats. Despite the changes, they’ve all handled the situation surprisingly well.
Mid-week outdoor training
On Wednesday we headed to a schoolyard for outdoor training.
Goras practiced EVL routines with a “judge”, Fame did rally-obedience following and tasks, and Redi trained his beginner-class obedience exercises.
Goras is taking a short break from trial plans — he needs a proper training phase and a big-field routine before competing again.
Fame continues towards the next rally trials and keeps up his obedience work.
Redi is preparing for his first obedience trials, working on nosework indication training, and we’re also adding FCI FIN Rally to his future plans.
Therapy dog work & Pawling fun
Fame enjoyed several therapy dog sessions this week, including Pawling game activities, which have been very popular among participants — and clearly enjoyable for him.
It’s lovely to bring new elements into WellFame sessions.
“Occupational health check”
On Friday, Goras had the chance to meet OivaKoira’s new canine massage therapist. Aimo Voima Vonkale absolutely loved this little “occupational health check,” and we’re thrilled to welcome Miia as the newest member of our team.
You can read more about canine massage here: www.miiankoirahieronta.fi
Rally trial recap – Team effort
Yesterday we competed in a team rally trial, with Fame in the Masters class. There were delightfully many dogs in all classes. Hempukka completed the Masters course with a final score of 95 points.
My handling mistake in the reverse earned us a retry (-3), and we had two minor crooked sits (-2 total).
Considering the training load lately — and this whole unusual week — I was very proud of our performance.
Fame’s rally foundation is now so solid that he consistently brings home reliable, steady work.
Our bigger goals for spring:
✨ National team qualifiers.
✨ and finishing his obedience Champion title.
But we continue calmly, one step at a time.
---
📚 INFO: Helping Dogs Adapt, Settle and Cope With New Situations
A dog’s everyday life is full of changes — small and big ones.
This is why adaptation, confidence and environmental coping skills are some of the most important abilities a dog can learn. They reduce stress, make living together easier, and support training and competition routines.
1️⃣ Habituation – letting the new become normal
The dog gets to explore something unfamiliar in a calm, pressure-free way.
Examples:
• A new car or travel setup.
• A new training location.
• Different surfaces and floors.
• New people and dogs.
• Unfamiliar smells and sounds.
Goal: the dog learns that things are neutral, safe and predictable.
2️⃣ Desensitisation – helping a dog through worry or uncertainty
Used when a dog shows mild fear, tension or avoidance.
Method:
→ introduce the trigger at a very low level
→ reward calm behaviour
→ very gradually increase difficulty
Examples:
• Tight travel spaces.
• Busy halls, competition environments.
• Noises (clinks, bangs, beeps).
• Unfamiliar dogs in close proximity.
Goal: “I can handle this.”
The dog’s confidence grows gently and sustainably.
3️⃣ Environmental adaptation – the skill behind real-world success
Life happens everywhere, not only at home or your favourite training field.
Practice with your dog in:
• Different surfaces (sand, grass, rubber, concrete).
• Various halls and competition-style environments.
• Urban walks vs. forest trails.
• Busy locations and quiet areas.
Environment affects focus, motivation and emotional state. Training adaptability makes dogs steadier, braver and more flexible.
4️⃣ Why this matters
Adaptation skills…
✔ reduce stress
✔ support wellbeing
✔ hugely improve training quality
✔ improve performance in trials
✔ strengthen trust between dog and owner
These principles are at the heart of OivaKoira training — a calm, confident dog learns better.
---
🟣 Basic Obedience – the Foundation for Everything
A smooth everyday life begins with strong basic skills.
Our foundation training strengthens:
✔ Contact & teamwork.
✔ Calmness and arousal management.
✔ Leash skills.
✔ Handling skills (paws, grooming, vet care).
✔ Recalls and everyday control.
✔ Distraction training & environmental confidence.
👉 Build a solid base that supports all sports, therapy work and family life.
More information:
Taitotunti — skill assessment & personalised guidance:
https://www.oivakoira.fi/fi/koirakoulu/taitotunti/
Group classes (weeknights):
https://www.oivakoira.fi/fi/koirakoulu/ryhmat/
---
📌 Contact us
📧 info@oivakoira.fi
📩 www.oivakoira.fi/fi/ota-yhteytta
📲 Follow us
🌐 www.oivakoira.fi
📸 Instagram & Facebook: @oivakoiraespoo
▶️ YouTube: @InfoOivakoira
📝 Blog: redikoira.blogspot.com
.jpg)




Kommentit
Lähetä kommentti