Liikenteessä ja metsähommissa.
Liikenteessä ja metsähommissa.
Näin viikon päätteeksi meillä oli koti&etäpäivä ja käytettiin Redin kanssa auto loppuhuollossa ison korjaustyön jäljiltä.
Kävelyä, perustaitoja ja bussipysäkin seikkailu.
Huollossa meni reipas tunti ja me oltiin liikenteessä juniorin kanssa sen aikaa niin jalan kuin bussilla. Kesällä ollaan retkeilty viimeksi niin olikin jo korkea aika ottaa taas liikenteessä menoa ohjelmaan.
Ensin käveltiin Vihdintietä Kalajärvelle päin bussipysäkille ja siinä matkan varrella tehtiin kadulla perushallintana tien sivussa kulkemista, pysäytystä seisomaan, odottamista istuen ja luoksetuloa. Remmissä kulkeminen tehtiin pitkällä vajaa 3 m mittaisella remmillä, jotta koira sai mennä sopivaam tahtiin ja pääsi myös välillä pidemmälle pientareen puolelle haistelemaan ja tarpeille.
Pysäkille saapuessa käytiin tutustumassa metalliportaisiin ja odoteltiin bussia hetken aikaa vilkkaasti liikennöidyn tien varressa.
Redi on ihanan utelias joka paikassa ja rappusissa toimi kuin nosekoira paikkoja tutkiskellen.
Redi oli kaiken kaikkiaan todella hienosti autotien varrella. Hieman tietenkin peltilehmät kiinnosti ja voimakas tahtoisen etenkin paimenkoiran kanssa on tärkeätä tehdä tälläistä ympäristöoppia pikku pennusta asti ja kertailla useaan otteeseen asioita.
Valitettavasti koirissa esiintyy peruskoulutuksen puutteen takia hyvinkin vaaralliseksi kehittyvää autojen jahtaamista. Minulla on ollut töiden puolesta aika monta tapausta, jotka ovat vaatineet todella pitkän ja systemaattisen koulutussuunnitelman ja paljon töitä tilanteen hallintaan, jotta koiran lenkitys alkaa sujumaan.
Ensiaskeleet bussimatkustajana.
Bussiin meno sujui hienosti ja bussissa olokin tasaantui nopeasti alkujännityksen jälkeen. Redi oli aika epäilevän oloinen matkustaja tällä pienellä matkalla ja otamme ehdottomasti ohjelmaan lisää treenikertoja tehden reissuja liikenteessä julkisilla. Tassutoipilaana olo otti parin kuukauden tauon kaikesta tällaisesta tänä syksynä, mutta onneksi kundilla on kaiken kaikkiaan hyvin tasapainoinen ja järkevä suhtautuminen kaikkeen plus koira osaa tukeutua minuun tarvittaessa ja toki tuen koiraa tarpeen ja tilanteen mukaan.
Jäimme Askiston risteyksessa pois bussista ja katsoin paluumatkalle bussia, mutta siihen oli melkein puoli tuntia ja matkaa menisi jalan autohuoltoon sanan verran. Siispä lähdimme kävellen takaisin.
Vaihdoin Redille flexin, kun kävelytie siirtyi metsän reunaan pois autotien vierestä. Redi pääsi kunnolla ravaamaan ja haistelemaan. Se oli meille molemmille antoisaa.
Huoltoon mennessä asiakaspalvelussa oli mekaanikkoja ja Redi sai tehdä tuttavuutta miesten kanssa. Juniori kiipesi halailemaan heitä onnellisena ja toisen miehen kanssa puhuimme OivaKoiran koulutuksista, kun hänen tyttärellään on koiran pentu. Toivotin heidät tervetulleeksi OivaKoiran koirakouluun.
Famen ja Goraksen metsäpäivä.
Kotiin mennessä Redi sai jäädä kotiin huilimaan ja lähdin isojen kanssa metsälenkille. Se olikin varsin mukavan leppoisaa mennä Famen ja Goraksen kanssa kolmisteen. Pojat sai haistella tyytyväisenä ja rauhassa metsän hajuja.
Gorakselle otin muutaman lähetyksen esine-etsintää oma hanskaa hakemaan ja oi sitä onnellisuutta ja iloa, kun metsämies pääsi hommiin. Vonkale on niin elementissään näissä hommissa ja näillä keleillä voi hyvin tehdä talvisinkin etsintä ja jälkihommia. Itselleni luonnossa liikkuminen on tärkeä osa elämää ja koirille myös erinomaista vastapainoa arkeen ja kaikenmoisiin kenttätreeneihin toko ja rallyn tiimoilta.
Näin saatiin työviikko kivasti päätöksen koti&etäpäivänä bc poiken kanssa.
💡Tietopala: Esine-etsintä
Esine-etsintä on koiralle erinomaista aivotyötä ja itsenäistä ongelmanratkaisua.
Siinä koira lähetetään etsimään ohjaajan hajuisia tai tiettyjä merkattuja esineitä rajatulta alueelta.
Etsintätehtävät:
✅️ Lisää keskittymiskykyä.
✅️ Vahvistaa hallintaa.
✅️ Kehittää rauhallista työskentelyä.
✅️ Antaa koiralle mielekästä ja palkitsevaa tekemistä.
✅️ Sopii kaikille koirille, myös talvikauteen.
Esine-etsintää voi harjoitella metsässä, puistossa, pihalla tai myös sisätiloissa.
---
🌲 Metsäyksärit & tilauskoulutukset: Esine-etsintä, jäljestyksen alkeet ja henkilö-etsintä.
Haluatko tutustua koirasi kanssa esine-etsintään tai jäljestämisen perusteisiin?
Tai järjestää porukalle pienen henkilöetsintätreenin?
Voit tilata Tiltun kouluttamaan:
🏞 Lähimetsään,
🌿 puiston nurmialueelle,
🐾 yksityiseen koirapuistoon (esim. Pikkutähti),
🏡 kotikäynnille,
🏢 tai työpaikan virkistyspäivään.
Treeni mukautetaan koirien taitotasoon ja ryhmän toiveisiin. Mahdollisuus myös kaupunkikoulutukseen!
Kysy tarjousta ja varaa aika!
📧 info@oivakoira.fi
📩 www.oivakoira.fi/fi/ota-yhteytta
📲 Seuraa meitä
🌐 www.oivakoira.fi
IG & FB: @oivakoiraespoo
YouTube: @InfoOivakoira
🇬🇧 Services also in English!
#OivaKoira #koirakoulu #espoo #bcpojat #esineetsintä #jäljestys #arjentaitot #metsätreeni #koulutetun #koirankansa #tekemiseniloa #yhdessäolia #elämäonihanaa
🇬🇧
Out and About – Traffic Training & Forest Work
At the end of the week we had a home & remote day, and took Redi with me to get the car in for its final service after a major repair.
Walking, basic skills and a little bus stop adventure
The service took a bit over an hour, so we spent that time out and about — walking and travelling by bus. We haven’t done this kind of outing since summer, so it was definitely time to bring traffic training back into the routine.
First we walked along Vihdintie towards Kalajärvi to the bus stop. Along the way we practised basic control work: walking nicely on the roadside, stopping into a stand, waiting in a sit, and doing short recalls. I used a long, just-under-3-metre leash so Redi could move at a comfortable pace and go a little further to sniff the verge and do his business.
When we arrived at the bus stop, we explored the metal stairs and waited for the bus by the busy road.
Redi is wonderfully curious everywhere, and on the stairs he worked like a little nosework dog — exploring every gap and corner.
He handled the traffic really well overall. Of course the “metal cows” (cars) are interesting, and with a strong-willed herding breed it’s super important to do this type of environmental training from puppy age and revisit it regularly.
Unfortunately, due to lack of basic training, some dogs develop very dangerous car-chasing behaviours. I’ve had quite a few cases in my work, and they require long, systematic training plans and a lot of work before normal walks become safe again.
First steps as a bus traveller
Getting on the bus went great, and Redi settled surprisingly fast after the initial excitement. He was a bit unsure on this short ride, so we will definitely do more public transport trips. Being on “paw rest” for a couple of months this autumn meant we had a break from all this, but luckily he is overall very balanced and sensible — and he knows how to lean on me if needed, just like I support him.
We got off at the Askisto junction and checked the bus back, but the next one would have taken almost half an hour. The walk back to the car service was roughly the same time, so we chose the walking option.
I switched Redi to a flexi when the walking path moved away from the main road to the edge of the woods. He got to trot, sniff and really move — which was good for both of us.
At the car service desk there were several mechanics, and Redi got to greet the men. Junior happily climbed up to cuddle them, and with one of the guys we ended up talking about OivaKoira’s training, because his daughter has a puppy. I welcomed them warmly to the dog school.
Forest day with Fame and Goras
When we got home, Redi stayed to rest while I headed to the forest with the big boys. It was really lovely and peaceful to walk with Fame and Goras just the three of us. The boys enjoyed sniffing all the forest scents in their own rhythm.
For Goras I did a couple of short item-search sends with my glove — and oh the joy! Aimo Voima Vonkale lives for this kind of work. These weather conditions are perfect for winter search and tracking too.
For me, being in nature is a huge part of wellbeing, and for the dogs it’s the perfect counterbalance to all the field training like obedience and rally.
So this was how we wrapped up the work week — a calm, grounding home & remote day with the bc boys. 💚
---
💡 Info Bite: Item Search (Esine-etsintä)
Item search is excellent brain work for dogs and builds independent problem-solving skills.
The dog is sent to search for objects carrying the handler’s scent (or other marked items) in a defined area.
Item search exercises:
✅ Increase concentration
✅ Strengthen control
✅ Build calm, purposeful working
✅ Provide rewarding, meaningful activity
✅ Suit all dogs — even in winter
It can be trained in forests, parks, yards, or even indoors.
---
🌲 Forest Private Lessons & Custom Training
Item Search, Tracking Basics and Person Search
Would you like to try item search or beginner tracking with your dog?
Or arrange a small person-search session for your group?
You can book Tiltu to train:
🏞 In your local forest
🌿 On a grassy park area
🐾 In a private dog park (e.g. Pikkutähti)
🏡 For home visits
🏢 Or as part of a workplace wellbeing day
Training is tailored to your dogs’ skill level and your group’s needs.
Urban environment training is also possible!
Contact & booking:
📧 info@oivakoira.fi
📩 www.oivakoira.fi/fi/ota-yhteytta
📲 Follow us:
🌐 www.oivakoira.fi
IG & FB: @oivakoiraespoo
YouTube: @InfoOivakoira
🇬🇧 Services also in English!




Kommentit
Lähetä kommentti